Yksi ikävimmistä flunssan oireista on kurkkukipu, joka vaikeuttaa syömistä ja juomista. Ibuprofeeni auttaa kipuun ja tulehdukseen, mutta lääkkeiden lisäksi kannattaa kokeilla muitakin kivunlievityskeinoja.

1. Juo vettä

Muista juoda runsaasti vettä, jotta limakalvot pysyvät kosteutettuina. Jos kurkku kuivuu, on nieleminen entistä kivuliaampaa.

2. Lepää

Väsyneenä vastustuskyky heikkenee, joten muista levätä tarpeeksi.

3. Kurlaa suolavedellä

Suolavesi rauhoittaa tulehdusta. Sekoita teelusikallinen suolaa lämpimään veteen ja kurlaa sillä parin tunnin välein.

4. Kurkkupastillit

Kurkkupastillin imeskely lisää syljen eritystä, jolloin suu ei pääse kuivumaan yhtä helposti. Käytä pastilleja, jotka sisältävät mentolia ja eukalyptusta tai osta apteekista kipua lievittäviä kurkkupastilleja.

5. Inkivääri, hunaja ja sitruuna

Lämmin tee rauhoittaa kurkkua. Parhaan hyödyn saat lisäämällä siihen tuoretta inkivääriä, hunajaa sekä sitruunaa.

6. Vältä närästystä aiheuttavia ruokia

Hiilihapolliset juomat sekä rasvaiset ruoat voivat aiheuttaa närästystä, mikä ärsyttää kipeää kurkkua entisestään.

7. Höyryhengitys

Laita kiehuvaa vettä esimerkiksi pesuvatiin ja hengitä höyryä pyyhkeen alla. Voit myös lisätä veteen eukalyptusöljyä, joka auttaa avaamaan tukkoisia hengitysteitä.